Tässä puhutaan nyt niin perin miehekkäistä aiheista, että taustalla pitäisi soida trumpettifanfaari ja tinasotilaiden marssia rivissä. Mikään elämässä ei ole niin mahtavaa kuin vetää 80-vuotiaana hirveät lärvät ja kertoa mitaleista joita olisi voinut nuorena voittaa, naaraista jolta melkein lossahti ja elämästä minkä olisi voinut elää.

On pirun tylsää tuntea tosielämä, ne tärinät kun astuu areenalle, jossa tuhannet ihmiset katsovat sinuun- tietäessäsi että voit voittaa mestaruuden. Tietäessäsi, että jossain pienellä elämänalueella yhden häpeällisen lyhyen hetken ajat tiedät että voit olla paras jossain- ja jopa todistaa sen muille.

Vaikka toisaalta, jossain vaiheessa kaikki me olemme kotona mestareita. Niin monessa lajissa sohvan äärellä.

Mutta ryyppääminen se vasta hienoa urheilua onkin. Harrastin sitä taas eilen. En ole kyllä kovinkaan suuri mestari siinä. Ainoastaan muiden arvostelussa. Ei tästä sen enempää. Minusta tulee isona äärimmäisen sarkastinen vanhus.