Jotkut pahat kielet ovat väittäneet, että olen ajautunut hunningolle lähiaikoina. Jos jokin on varmaa, niin se on ainakin varmaa etten minä mihinkään hunningolle ole ajautunut. Joka väittää muuta, löytää puurolusikkani syvältä nenänreiästään. Se on kovin epämukava tunne.

Olen lähiaikoina keskittynyt elämän mukavampaan puoleen eli hyvään seuraan sekä sivistyneisiin ruokajuomiin. Ja koska olen niin sivistynyt niin usein jopa ruoka on jäänyt väliin. Olen liikkunut paljon ystäväni Väinö Lärvän kanssa. Lärvä on hieno, hieno mies. Hän on toiminut elämässään ahkerana työntekijänä. Hän oli kerran useita kuukausia töissä porrassiivoojana ja ura alkoi näyttää jo lupaavalta sekä nousujohteiselta. Lopulta röyhkeä salaliitto nujersi hänet täysin. Hänellä oli ilmeisesti juotettu tyrmäystippoja (kuten hän kertoo) ja joku huligaani oli käynyt oksentamassa jokaisesta Härdellikatu 3a:n postilaatikosta sisään. Hämillään ollut lärvä löydettiin aamuyöllä oksennuslammikon keskeltä sopertamasta. Häikäilemätön työnantaja antoi hänelle välittömästi potkut. Todella traagista, sillä hänestä odotettiin todella kovaa kykyä porrassiivouksen saralla. Yhtenä päivänä hän jopa tuli selvinpäin töihin johtuen tilapäisesti rahapulasta.

Lopulta hän(kin) löysi portsariuden. Hänestä tulikin kerrassaan mainio portsari. Hän piti kovasti paikallisen pubin vakioporukasta, jonka kanssa hänet usein nähtiin vapaa-ajalla tekemässä ympäristöystävällisiä tekoja kuten möyhentäen kaatopaikan maaperää ruokajätteiden toivossa ja jo käytetyn ruoan kierrättämistä ympäri kaupunkia. Kerran hän humalpäissään näki rannalle ajautuneen hylkeen. Hylje ei päässyt ollenkaan liikkeelle, mutta onneksi Väinö pelasti päivän. Hän erehtyi luulemaan hyljettä edellispäivän daamikseen ja meni lirkuttelemaan tälle lahjanaan lautasellinen lokinpaskaa ja pullo sorbusta. Tästä energisoituneena hylje ui suoraan Atlantin keskiseläntellä tulematta koskaan enää sen lähemmäksi kotimaatamme.

Eräänä iltana kuitenkin herra Lärvä oli taas ovimiehenä. Hän joutui tahtomattaan tappeluun liian selvinpäin olleen asiakkaan kanssa jolle tämä yritti tunkea jägermaister pulloa verenkiertoon suoraan rektumin kautta. Tämä todella huikea asiakaspalveluyritys päättyi ikävästi. Sillä miehen iskettyä Lärvää halolla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, Lärvän luonne muuttui täysin. Halko jäi sisään ja Lärvän älykkyysosamäärä kohosi liian suureksi ja hän joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeellä.

Palataan pian- kertoilen piakkoin seikkailuistani Herra Lärvän kanssa lisää.