Täytyy vaan aloittaa tämäkin sanomalla jotta
perkule! Olin sitten pikkujouluissa käsittämättömiä suomalaiskansallisia
perinneitä vaalivan poppoon kanssa. Päähäni on ikuisesti piirtynyt kuva siitä
kuinka eräänkin turkulaisen koulun talonmies hyppii tasajalkaa ravintolan
pöydällä ja vuorotellen sohii laseravaimenperällään ympäriinsä näyttäen
infernaaliselta demonitontulta, joka on joutumassa elämänsä psykoosiin.
Vieressä 50- vuotiaat naisopettajat heiluvat kuin Bosch- tuulilasinpyyhkimet.
Kaiken kruunaa suomalainen iskelmämusiikki, jonka sanoituksista käsitellään
vuorotellen banaaninsyömistä, sukkuloita venukseen ja junalla matkustamista.
Tämä ei-rytmikäs renkutus sopii ilmeisen hyvin 6- promillen humaltilaan, sillä
suomalaista musiikkia ei voi tanssia väärin, sillä sitä ei voi tanssia lainkaan
ja sen tahdissa heiluminen näyttää aina yhtä sulavalta kuin jääkarhut
tanssisivat lambadaa korkokengissä. Yritin kovasti päästä mukaan vauhtiin, ja
mukautua tilanteeseen- mutta se tuntui kerrassaan ylivoimaiselta jonkin ajan
kuluttua. Pääni alkaessa räjähtää jouduin lähtemään kaiken tämän kauneuden
keskeltä kotia kohden.
Seuraavana päivänä yllätin itseni keilaamasta humalaisten Vehmaalaisten
keskeltä. (onko muunlaisiakin Vehmaalaisia??) Tapahtumassa laulettiin
suomenkielistä karaokea loordisuomeksi ja örpötiksi. Siellä sai ilmaista
ruokaa, mikä päätyi suurelta osin lattialle. Keilauksen kruunasi Mike Cobriello
ja Tommy T:ksi itseään nimeävä parivaljakko, jotka juoksivat puoleen väliin
keilarataa, ryntäilivät keilapallo kädessä ympäri keilahallia, välillä myöskin
ottaen yli 200metrin vauhteja kaatuen kentälle joka heiton jälkeen. Tietysti he
yrittävät kaataa myös keiloja keilauskengillään, joita he heittelivät ympäri
keilaratoja.
Tämähän ei tietysti jäänyt tähän, vaan bileet paranivat koko ajan. Matkustimme
täyteenahdetussa minibussissa Turun keskustaan kuuntelemaan Dingon, tuon
suomalaiskansallisen huikean rockikonin keikalle. Tästä bussimatkasta tai sen
äänimiljööstä en halua kertoa sen enempää.
Keikalla olikin erittäin mielenkiintoista, siellä chewbaccan näköiset kaverit
hyppivät niin että karvanaamat heiluivat. He olivat sitoneet itseensä ameeban
värisiä kaulahuiveja, jotka olivat kuulemma "Dingohuiveja". Perhanan
kuvaavaa. Kestin dingoa noin parin biisin verran, joiden aikana päälleni lensi
kolmeen kertaan olutta, ja silmääni lensi myöskin lonkerotujaus. Tämän jälkeen
sairastuin niin ankaraan vitutukseen, että oli pakko mennä Dingoa karkuun
takahuoneeseen. En ole muuten koskaan aikaisemmin elämässäni ollut näin
käsittämättömän huonon bändin keikalla.
Loppuillasta mutantin näköinen kaveri tuli juttelemaan vakaana aikomuksena
viedä minulta olueni. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan valitettavasti
onnistuin verbaalisesti selvittämään sällille että se kuului minulle. Mietin
suuresti, että kyseinen kaveri voisi ryhtyä Dingon maskotiksi, sillä hän
muistutti paljon enemmän ameebaa kuin itse kaulahuivit. Ja eikö nimenomaan
ameebat ole ominaisinta dingoa?
sunnuntai, 10. joulukuu 2006
Kommentit