Koska olen itse valitettavasti kolmivaiheisen apinoosin riivamana, annoin ystäväni Arska Heterolan kirjoittaa tämänkertaisen päiväkirjamerkinnän. Go for it Arska:

Maurin sairastaessa vakavaa apinoosia olin  valmis lähtemään juhlimaan koko juttua erääseen pikkukaupunkiin uudellemaalle, jonka infernaalista nimeä ei voida paljastaa tämän jutun yhteydessä sillä siellä ei koskaan lossahda. Hyvä puoli siinä on se, että jos jokin on ainakin varmaa niin se on että hyvinkääläiset kuolevat sukupuuttoon tai ankarista puutostiloista johtuen joutuvat muuttamaan lähikuntaan lossautuspakolaisiksi.

Puin siis mahdollisimman  vähän huomiota herättävät vaatteet päälleni eli vanhan mustanaamio- asuni, jossa minulla oli tapana pelätellä mummoja ja jakaa oikeutta ampumalla ritsalla dinosauruksia kuoliaaksi. Tai sellainen muistikuva minulla ainakin oli. En oikein tiedä, koska olin vetänyt jotain juttua kai liikaa naamioon.

Halusin juuri sinä iltana tulla vakuuttuneeksi siitä, että jopa siinä pienessä synkässä kylässä voi lossahtaa. Olen aina pohtinut sitä, että ulkonäkö ei ole ollenkaan tärkeintä vaan tolkuton verbaalinen mättö. Joudunkin aina testaamaan beibstereiden älykkyyttä heittämällä heille luun kurkkuun. Tai sitten mä en vaan niinku hallitse tätä juttuu. Koska taaskaan ei lossahtunut. Yritän siis todistaa, että ulkonäkö ei ole ollenkaan tärkeintä vaan hyvä kommentointi. Tämähän on oikeastaan todella helppo todistaa koska heitän todella kovan luokan tarinaa ja näytän ihan järjettömän hyvältä.

Nämähän eivät tietenkään ole omia subjektiivisia mielipiteitäni, vaan useissa medioissa onkin kohuttu molempia erinomaisia ominaisuuksiani. Ei perkule, se taisikin olla kehitysvammaisten- kehonrakennus-lehti, jossa puhuttiin molemmista hyvistä ominaisuuksistani eli oikeasta ja vasemmasta hauiksestani.

Ilta oli vasta nuori kun talloin mustanaamiopuvussa paikallisen järjestyksenvalvojan hampaiden yli sisään tuohon paikalliseen ammattiopiskelijoiden suosimaan hinuräkälään. Meno oli niin hurjaa, ettei sitä pysty käsittämään. Katri Helenan ja Eino Grönin kaunis musiikki antoi siivet tunteilleni katsellessani noita Hyvinkään yöelämään ihania perhosia, eli yli 40- vuotiaita alkoholisoituneita yksinhuoltajia jotka kauniisti tanssahdellen ottivat koko tilan omakseen antamatta seinien tai muiden ihmisten ollenkaan häiritä heitä törmätessään heihin mitä expasionistisilla ja arroganteilla tavoillaan.

Vihdoin näin heidän joukossaan kerrassaan muikean vaaleaverisen naisen, jolta päätinkin hetken mielijohteesta kysyä: "Hei beibe! Oletko käynyt kotisivuillani, ne ovat www.blonditonperseesta.com?"

Nainen potkaisi minua teräksisiin ja varsin täysiin testiikkeleihini jotka tärähtelivät kauniista hetken aikaa Kario Tapion säestäessä R- A- K , hitto mä en muista enempää sanoja! No, ehkä se oli vihje siitä, että kyseinen beibe oli teknologian vastustaja. Katsoin paremmaksi siirtyä puhua joillekin muille kuin noille pahuksen luddiittiporukoille. Sellainen kun kotiini täräyttäisi, niin saattaisipa pahus vie kieltää minulta saksalaisen aikuisfilmiteollisuuden kulta-ajan viihteen katsomisenkin. Se on niin teknistä, ettei mitään rajaa. Sanoi Hans kun viiksensä punaiseksi värjäytyi.

Päätinpä siis kertoa hänelle rehellisen mielipiteeni koko naikkosesta: "Hei ! Sä oot tosi mukava ja kaikkee, mutta mä en oo oikein tyytyväinen sun
sivistystasoon. Sun pitäis lukee Dostojevskii, mut tyttö tavaa Barpapapaa.
Joku Hyvinkääläinen amis pitäisi sua varmaan tosi nättinä.. Hankkikaa kolme 
mutanttilasta ja traktori."

Tässä vaiheessa se mutanttinaaras alkoi huitoa ja töniä minua "ketään ei kiinnosta, mee
pois"  Se huusi mun korvaan.

Pohdin hetken otanko tilanteesta vaarin vaiko barbaarin ja päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tämä naaras tekisi erittäin pahaa jalosukuiselle perimälleni. Vihdoin muistin miten tässä kaupungissa on tapana puhutella yksinkertaisia naaraita. Jollaisia he kaikki eittämättä ovat: (karjuen) "Kysyinkö mä sulta jotain?"

Ja tönäisin naisen sivuun. Ei tullut enää kyselemään mitään turhaa. Koska se paikka tanssilattialla oli mun. Ja jos ei osaa käyttäytyä, on ihan turha puhua yhtään mitään.

Olin niin romanttisissa fiiliksissä edellisen jälkeen, että päätin lähteä vääntämään maissipaskat. Eihän sekään tuntunut onnistuvan. Miesten vessassa oli lisää noita vesikauhuisia naaraita. Kaksi odottaa vessakopin ulkopuolella, että voisi hakkailla kolmannen riekaleiksi. Sehän oli tietysti laittamassa jonkun poikaystävää. Ja minä kun luulin että Hyvinkäällä ei lossahda.

Kävimme aiheesta erittäin mielenkiintoisen keskustelun.

Tyttö: Mitä helkkaria sä siinä virnuilet?
M: Virnuilen yleisesti ja kaikkialla, virnuiluni ei kohdistu yhtään kehenkään.
T: (miettii 30s) Noilla naamoilla on halvat huvit.
M: Nyt kyllä sattui, tuo täytyykin merkata loukkauspäiväkirjaani. En näe
enää mitään valoa tunnelin päässä.

Järjestyksenvalvoja tulee paikalle ja heittää nämä "jääprinsessat" ulos. Houkuttelevat freesin pariskunnan ulos kopista. Ja kenelle lossahti tänään baarin vessassa? Minkälainen oli se uljas prinssi joka telkeytyy vessaan ihanaisen hyvinkääläisen parturikampaajaopiskelijattaren kanssa jolla silmät seisovat päässä? Millaisella ratsulla se ratsastaa ja kuinka upeasti haarniska kiiltää.

Ulos astuu hädin tuskin täysi-ikäinen pullamössö jonka vaatteet ovat täynnä mainintoja autoteollisuudesta tai mallasjuomasta. Suomileijona- kaulakoru ja kunnon kaljamaha (jota hyvinkääläiset ilmeisesti palvovat miehekkyyden multitunnuksena.)

***************

Tarina päättyy tähän. Täytyy valitettavasti todeta, että Arska ei enää voi kirjoitella jatkossa kuulumisiaan sillä hän päätti räjäyttää itsensä ilmaan papattimatolla. Valitettavasti tämä yritys epäonnistui jostain mystisestä syystä. Tästä turhautuneenä Arska liimasi itsensä täyteen papattimattoja ja yritti uudelleen. Yritys onnistui vihdoin ainakin jollain tasolla, sillä nykyisin hän näyttää aivan hyvinkääläiseltä. Hankittuani hänelle hankkijan lippalakin ja tuulihousut menestys on ollut taattu. Hänellä on nykyisin Haaremi hyvinkäälle ja paljon mutanttijälkeläisiä. Tähän minunkin pitäisi tähdätä. Paitsi että paikat ovat vieläkin niin kipeitä apinoosin jäljiltä ettei mitään rajaa.