Hormoni- Petteri
on luottoystäväni. Hän harjoittelee judoa, krav magaa ja nintendon
pelaamista. Sen lisäksi hän toimii järjestyksenvalvojana
hyvinkääläisessä ravitsemusliikkeessä. Hänellä on niskatukka ja häntä
vituttaa aina.
Hobe siis
tuttujen kesken. Oltiin Hoben kanssa pämppäämässä. Oltiin vedetty
kahdeksan keissiä olutta Hoben mutsin saunassa. Istuskeltiin siellä 4,5
tuntia lauteilla putkeen. Meillä oli todella kaikinpuolin älykäs
keskustelu siitä, että kumpi voittaisi Bruce Lee vai Hobe ja
moottorisaha. Käytiin välillä ulkona ja yritettiin lumihangen keskeltä
metsästää oravia moottorisahalla. Osuttiin sitten naapurin Alfa
Romeoon. Se tuli pihalla huutamaan, kunnes näki meidät. Yhteensä 262
kiloa raavasta punaista lihaa Alfa Romeon konepellillä. Poliisithan se
soitti. Me löydettiin Hoben repusta armeijasta varastettu
savukäsikranaatti. Heitettiin se ja tetsattiin täysillä toisenpuolen
naapurin ruusunmarjapensaikkoon piiloon. Oltiin niin hyvissä keitoissa,
että se tuntui ihan järjettömän hienolta. Sieltähän ne poliisit meidät
lopulta löysi. Onneksi paikalle tuli Hoben vanha hormonituttu. Joten ei
ollut syytä huoleen. Pena, eli kyseinen poliisi lähti kanssamme sinä
iltana vetämään hirveät lärvit välittömästi vuoronsa loputtua. Ja se
vuorohan loppui välittömästi kun se näki että meillä oli vielä kuusi
keissiä olutta jäljellä. Mutta meidän reissumme Tampereen yöelämään
onkin jo sitten aivan uusi tarina sinänsä.
sunnuntai, 18. joulukuu 2005
Kommentit