Aikojen alussa, silloin kun elämä oli synkkää ja elääkseen ihmisten piti nuijia dinosauruksia ja keittää niistä paskanmakuista keittoa, perustettiin kaupunki nimeltä Hyvinkää. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, Hyvinkää on yhä olemassa, lukuisista yrityksistä tuhota tämä ihmiskunnan häpeäpilkku kartalta.

 

Alussa Hyvinkää oli pelkkää metsää (mitä se on lähestulkoon nykyisinkin) ja siellä asui pieniä karvaisia luolamiehiä. Heillä oli tapana uhrata uhrimenoin käpylehmiä, ettei alkuhyvinkääläisten suuri epäjumala Dorkax suuttuisi ja heittäisi heidän päälleen valtavaa ruskeaa sadetta. Elämä oli (hyvinkääläisten mittapuiden mukaan) hienoa sillä perunoita riitti kaikille ja vitutuskin tappoi silloin vain 20% populaatiosta vuodessa. 

 

Tähän suureen konsensukseen tuli kuitenkin ikäviä säröjä, sillä Deanix niminen luolamies saapui tienoille kumiveneellä. Hän kertoi saapuvansa tulevaisuudesta ja olevansa tötteröpäiden ylijumala. Häntä piti palvoa ajelemalla paskoilla autoilla ja käyttämällä rumia nahkatakkeja joissa luki hienoja asioita kuten ”James Dean”, ”Elvis”, ”Psychobilly” ja ”Haluuksäturpaan”. Sen lisäksi paikalle saapui Eminemix, jopa pakotti palvojiaan käyttämään pipoa korvilla, rumia huppareita sekä tunkemaan verisuonet täyteen kaikennäköistä hallusinaatioita aiheuttavia juttuja jotka saivat alkuhyvinkääläiset unohtamaan vitutuksen hetkeksi. Tilanteen ollessa jo valmiiksi riittävän sekava, paikalle hyökkäsi Niggarix, joka vaati vaihtamaan pipot lippalakeiksi. On vielä hämärän peitossa, miksi ja miten paikalle saapui muita jumaluuksia, jotka olivat vähintään yhtä hämäriä kuin edelliset.

 

Taistelu Hyvinkään hallinnasta jatkuu edelleen pizzajonoissa aamuneljän jälkeen viikonloppuöinä. On kuitenkin vihjailtu, että itse vitutuksen pääjumala Hyvinkäämix tulee jossain vaiheessa keräämään lapsosensa turvaan maan päältä. Kunhan nyt vitutukseltaan ehtii ja siinä vaiheessa kun häntä alkaa asia kiinnostamaan. Hyvinkääläisillä lienee siis vielä kosolti aikaa levitellä paskoja geenejään ja vitutusta maailmaan.

 

Koska aihe aiheuttaa suunnatonta vitutusta lukijoiden keskuudessa on tämä tarina syytä jättää tähän.

 

Tiedätkö sen tunteen joka tulee käveltyäsi baariin ja muutaman minuutin jälkeen vastakkaisen sukupuolen hyvännäköinen edustaja pyytää sinut luokseen ja esittää kiinnostuksensa? Sillä juuri sillä hetkellä minä olen äärimmäisen toiveikas. Samaan aikaan tunnen hyväksyntää ja olevani itse komea yksilö. Istun alas ja tästä pintapuolisesta hohdosta huumaantuneena uskon, että ehkä tässä voisi olla jotain ihmeellisempää. Tämä minulle taianomainen hetki tuntuu suunnattoman hyvältä ja nautin siitä suunnattomasti.

 

Nykyajan satukirjallisuus, naistenlehdet, kertoo miten näissä tilanteissa miehet ovat todellisuudessa hirviöitä ja pelimiehiä. Nähtyään naisen he välittömästi alkavat ajatella miten he selättävät hänet. Minä en. Ehkä minussa on jotain vikana. Näytän kuulemma juuri tältä tarujen pelimieheltä.

 

Toivon, että tässä olisi kerrankin jotain syvempää. Odotan, että tuntematon, joka on halunnut minut istumaan luokseen ulkonäköni vuoksi, olisikin kiinnostunut minusta oman itseni takia. Jos tämä nainen pitää minua pelimiehenä, jolle on tärkeää vain naisten selätys- miksi hän onkaan kutsunut minut luokseen. En ymmärrä ajatella tätä enkä näe ristiriitaa.

 

Keskustelemme kaikesta mahdollisesta. Meillä on hauskaa. Tytölläkin näyttää olevan. Hän kertoo minulle yhtäkkiä, että hänellä ei ole ollut kenenkään miehen kanssa yhtä hauskaa. Kysyy voisinko rakastua häneen. Vastaan rehellisesti, että voisin. Suutelemme. Keskustelemme siitä kuinka monta lasta kumpikin haluaa. Vanhemmistamme. Suutelemme lisää.

 

Hän kysyy minulta paljon, vastaan hänelle. Kuulemma välillä liiankin hyvin.

Hän kysyy haluanko tulla hänen luokseen hotelliin yöksi. Sanon, että haluan. En halua päästää hänestä irti. Minusta tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä.

 

Lähdemme kävelemään ulos käsi kädessä. Vastaan tulee hänen kaverinsa. Kuulen heidän kutsuvan häntä eri nimellä kuin minkä hän on minulle kertonut. Hänellä on kaksi naispuolista kaveria ja yksi miespuolinen. Miespuolista kuulemma luullaan hänen entiseksi hoidokseen. Mikä ei pidä paikkaansa.  

 

Hänen kavereistaan aistii, etteivät he pidä minusta. Lähdemme tytön kanssa kävelemään ulos ja hakemaan ruokaa. Matkalla hän huutelee ulkomaalaisille ja kysyy kenet he aikovat tänään raahata kotiinsa ja miksi he tuijottavat häntä. Menemme kohti ruokapaikkaa missä hän päättää ohittaa koko jonon.

 

Tilaamme ruokaa mukaan koko porukalle. Käveltyämme ulos hän ei enää katso minuun päinkään. Hän kävelee hotellin ovesta sisään ja sanoo että hotelli on tarkoitettu vain henkilökunnalle.

 

Sillä hetkellä ymmärrän, että minä olen suuri häviäjä. Koska uskon kauniisiin sanoihin ja suloiseen tulevaisuuteen jonkun tytön kanssa joskus. Hän on suuri voittaja, koska hän onnistuu kertomaan minulle asiat jotka haluan kuulla ja poistua tilanteesta upeana, modernina, vahvana naisena. Sillä parempaa eivät pelimiehet ansaitsekaan.

Go me! Oli kerrankin niin mahtava tuuri, että heitettyäni läppää tyrmäävän kauniin naaraan kanssa sainkin numeron vaihdettua ja treffit sovittua. Jiihaa! Kerrankin putkeen koko setti!

Joten näinpä ollen tapasimme ja tietysti herrasmiehenä tarjosin leidille illallisen. Keskustelimme sivistyneesti kirjallisuudesta, ihmisten mentaliteetista ja edellisistä huonoista kokemuksista.

Elämä on niin kaunista. Siis niin kaunista, että silmiä särkee kun herää aamulla joko naapurin kaistapäisen pariskunnan kovaääniseen riitelyyn tai ylikiltin kynäniskanaapurina koiran leikkimieliseen ulinaan. Eräänä tällaisenä aamuna ihmettelin jälleen elämääni. Vanha tuttavanani Elviira Hynkkynen, tuo kookospähkinää suloisesti muistuttava naikkonen halusi keskustella kanssani treenaamisesta ja lisäravintopuolesta.

Näinpä ollen illan tullessa menimme ulkoiluttamaan hänen tuomiopäivänterrieriään ja keskustelemaan miten saisimme tästä ihmismakkarasta muokattua popsin kevytnakin. Meillä oli oikein hauskaa keskustelun aikana ja jossain vaiheessa Elviira kysyi ohimennen tyttöystävästäni. Joo, olihan minulla sellainen joskus viime vuosituhannelle ollut.  Elviira oli tästä kovasti yllättänyt ja kuinka ollakaan, päätti kutsua minut rapujuhlille joskus kuukauden päästä. Muistutinhan itse sentään suunnattomasti tuota rujoa eläintä, joten päätin ottaa alustavasti kutsun vastaan.

Saatuaan tahtonsa läpi äyriäisten suhteen tuo itsetietoinen naarassusi päätti pyytää minut vielä pyöräilemään kanssaan tulevana viikonloppuna. Koska arvostan moista vonkausta naisen taholta, päätin tietysti suostua siihenkin.

Viikon kuluessa Elviira päätti soitella minulle ja kertoa pahoista putkimiehistä, ikävästä esimiehestä ja mutanttizombiekuvatus- exsiipastaan jolla oli ollut tapana raapia tämän kasvoja haravalla. Tämän vuodatuksen päätteeksi hän päätti kutsua minut jo ennen pyöräilyä tai rapujuhlia viettämään muinaistulien yötä jonnekin hämärään saaristolaiskuntaan, jonka nimeä ei voida mainita tämän jutun yhteydessä.

Olin aivan yllättynyt ja ilosta soikeana. Sillä eihän kukaan nainen ollut tehnyt minkäänlaista vonkauselettä, ellei naapurin 4 metriä pitkää ja kuusi metriä leveää Olgaa ja hänen puunuijaansa lasketa mukaan.

 Seuraavana päivänä kun  olimme starttaamassa juuri ko. paikkaan Elviira päätti kuitenkin viime hetkellä kertoa, että myös hänen ystävänsä Tenu-Petteri tulee mukaan. Tässä vaiheessa aloin jo pohtia mistä on oikein kysymys. Soitinkin Elviiralle, että olisiko parempi että menette vaan kahdestaan. Johon tämä vastasi, että olisi kivaa jos tulisin.

Näinpä ollen lähdin matkaan. Illalla humppailimme hämärän trio-Siimes tasoisen svenski-iskelmän kiemuroissa ja keskustelimme mielisairaista naisista, joita olin tavannut nettitreffien kautta sekä oluen väljähtämisestä muovimukissa.

Pääsimme jossain vaiheessa bilettämään sitten oikein kunnolla Elviirankin kanssa. Kysäisin häneltä sopivan paikan tullen, että mistä oikein oli kysymys näissä yhtäkkisissä viesteissä- ja rapujuhlakutsussa. Hän alkoi tietysti luetella rapujuhlien osanottajia.

Korjasin kysymystäni, että halusiko hän tutustua minuun. Hän kysyi: "mitä haluisit että siinä olisi kyse?". Sanoin, että haluaisin, että hän olisi minusta kiinnostunut. Hän vastasi olevansa.
Tästähän olisi tulossa multiromanssi!Tapaisin vihdoin naisen, joka on minusta kiinnostunut!

Tenu-Petteri oli väsynyt ja heitti meidät (eri) koteihimme autollaan. Menin nukkumaan toiveikkaana. Huomenna pyöräretki naisen kanssa joka on minusta kiinnostunut.

Nukuin tietysti pommiin ja Elviira oli jo soittanut puolitoista tuntia sitten. Soitin takaisin. Enää ei pyöräretki käynyt. Harmin paikka! Elviira kysyi, että mitä eilen aloin keuhkoamaan hänelle suuremmista tarkoituksista. Sanoin, että halusin vain tietää missä mennään. Tässä vaiheessa Elviira tähdensi, että olikin kiinnostunut tutustumaan minuun ystävänä ja lisäsi"
... ethän-vaan-ole-niin-rajoittunut-ettet-ymmärrä-että-miehet-ja-naiset-voi-olla-vaan-kaverei".

Jäin pohtimaan rajoittuneisuuttani ja keskutelin tapahtuneesta kuuden naispuolisen ystäväni kanssa ja sitä kuka oli tässä moraalinen voittaja ja teinkö väärin kun luulin että kyse oli jostain muusta. Perinteisestä mies-nainen asetelmasta. Olin kuitenkin täysin väärässä, sillä Elviira uskoi tämän olevan paras keino etsiä uusia miespuolisia ystäviä.

Haaveideni jälleen romuttuessa olin jälleen yhtä pääni sisällä tapahtunutta multiromanssia rikkaampi. Odotan vain sitä päivää, kun se tapahtuu jossain muuallakin. Ei tästä sen enempää, eikä varsinkaan tuomiopäivän terriereistä.

Igor tuijotti herkiämättä tuohon suunnattoman moniulotteiseen ja vivahteikkaiseen julkaisuun. Hän ei pelkästään lukenut, vaan suorastaan absorboi sivistystä. Sana sanalta hänen tajuntansa kasvoi. Välillä hän huudahteli ilosta hänen tietomääränsä kasvaessa. Hän oli kerrassaan upea ja mukava mies. Sillä kaikki eivät varmastikaan ulkoisin puolin uskoisi tätä Igorista. Igor on 48- vuotias, 160 kiloinen ja 2 metrinen vanha venäläinen henkivartija. Mutta sisällä sydämessään hänellä asuu sivistyksen huima liekki.

Pyysin lainaksi tämän tieteellisen julkaisun ja yritin tavoittaa sen sisintä sanomaa. Lueskelin silmät kiiluen, mutten kyennyt ymmärtämään mistä oikein oli kysymys. Aivoni raksuttivat kuin tuomiopäivän kello Helluntaiseurakunnan kirkollisissa herätyspäivissä. Mutta ei. Pikkuhiljaa kasvoni muuttuivat entistä punaisemmiksi ja punaisemmiksi ja vuosia siellä kytenyt raivo alkoi päästä pintaan. Revin koko Aku Ankka- lehden riekaleiksi ja rakensin riekaleista pallon jota puristelin käsissäni. Heittelin palloa seinään valtaisalla voimalla  ja kiroilin. Oi, voisivatpa kaikki olla kuten Igor. Vain 48- vuotta ikää, ja mies osaa lukea Aku Ankkaa. Toisin kuin minä. Onneksi minulle on vielä aikaa.